Kirjallisuuspiiri

22 vuoden ikään tullut piiri on kokoontunut Sirkka-Liisa Sieväsen vetämänä kerran kuukaudessa, paitsi (yleensä) kesä-heinäkuussa. Kokoontumispaikkana on ollut Marian Talli, tai niin sovittaessa jonkun jäsenen koti tai muu paikka. Kirjallisuuspiiri on sopinut yhdessä luettavaksi otettavat kirjat, jotka ovat yleensä uutta kaunokirjallisuutta, mutta myös klassikkoja ja dekkareitakin. Käytännössä valitsija on ollut useimmiten Sirkka-Liisa. Kahvikulut ovat olleet ainoita kuluja.


SYYSKAUSI 2023

Kesälukeminen oli Delia Owens'in Suon villi laulu. Piiri on kyllä kokoontunutkin kesän aikana Tiistenjoella, kun taiteilija Katja Juhola haastatteli heitä näyttelyään varten.

Owens'in kirjaa käsiteltiin to 17.8. klo 13 lähtien Marian Tallissa.

Syyskuun tapaaminen oli to 21.9. klo 13.00 Marian Tallissa. Sitä varten oli luettu Enni Mustosen uuden sarjan ensimmäinen osa Kasvattitytär.
Piiriläiset osallistuivat myös Katja Juholan Yhteinen ruokamme-näyttelyn avajaisiin la 23.9. klo 14 Lapuan Taidemuseossa.


Koko loppuvuoden lukuohjelma oli myös jo tiedossa, ja tosi monipuolisella kattauksella, niinkuin piirillä on tapana:  Sirpa Kähkösen 36 uurnaa, Jukka-Pekka Pietiäisen Vihtori Kosola, mies ja myytti, sekä Antti Tuurin Lintujen kesyttäjä.

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠Sirpa Kähkösen kirjaa 36 uurnaa käsiteltiin torstaina 19.10. klo 13.00 Sirkka-Liisan luona Asemakadulla.

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠Torstaina 23.11. klo 13 alkaen pohdiskeltiin Vihtori Kosolaa Pietiäisen opastuksella Maijan luona Tikantiellä.


Yksi upea historian lehti käännetään!  22 vuotta sitten Sirkka-Liisa Sievänen ryhtyi vetämään Lapuan kansallisten senioreiden kirjallisuuspiiriä. Ja millä tavalla ja intensiteetillä hän on tehtävän suorittanut! Vuosien varrella ovat jäsenet tässä kerhossa vaihtuneet, mutta alkuperäisiä on toiminnan päättyessä Sirkka-Liisan lisäksi yhä jäljellä Kerttu Rantala ja Maija Rantala. Aivan vast'ikään sai iäisyyskutsun perustajajäsen Eila Tuomiaho.

Torstaina 28.12. klo 13.00 oli tullut aika tämän kunniakkaan kerhon viimeisen istunnon, kun jäsenet kokoontuivat, vointinsa mukaan, Annelin luokse Liuhtarintielle. Paikalla oli viisi jäsentä, ainoastaan Maija Rantala ei pystynyt olemaan mukana. Annelin tarjoilujen lomassa käsiteltiin Antti Tuurin Lintujen kesyttäjääkin, mutta ei enää kovin perusteellisesti.

Lapuan kansallisten senioreiden lämpimän ja kunnioittavan kiitoksen Sirkka-Liisalle ja piiriläisille toivat Ritva Vilpakka ja Heikki Keisala. Tätä kiitosta ilmaistiin Sirkka-Liisalle luovutetulla kauniilla kukkakimpulla. - Kiitos Sirkka-Liisa! -  Muutama lisäkuva täällä.


Pieni kertomus kirjallisuuspiirin 22 vuodesta, klikkaa linkkiä: